keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Mutsin kaa -haastekyssärit (by Project Mama)




Mahtavat Mutsin kaa -haastekyssärit Project Maman toimesta. En vaan voi olla vastaamatta, ollaan kuitenkin elämän suurten kysymysten äärellä.. Olen vasta aloittanut bloggaamaan joten en ole päässyt vastaaviin vielä vastailemaankaan aiemmin, jee.

1. Synnytys vai rintatulehdus? 
Ehdottomasti rintatulehdus. Pökelsin esikoista ulos 23h (pakko uskoa että toka tulee nopeammin) ja lievät traumat jäi. 

2. Aurinkolasit vessanpöntössä vai luottokortti jääkaapin alla?
Luottokortti jääkaapin alla. Kokemusta löytyy syömäpuikolla sörkkimisestä sinne alle kun etsittiin pojan piilottamaa matkakorttia... (löytyi muuten kitaran sisältä n. 3kk myöhemmin)

3. Kersalle silmätulehdusvoide molempiin silmiin vai suppo keskellä yötä?
Ehkä suppo, paremmat onnistumisprosentit.

4. Lapsettoman ajan tissit vai vyötärö?
Syvä huokaus.. Näin raskaana ollessa vastaan että vyötärö. 

5. Juhana Vartiainen vai Jyri Häkämies?
Voi ärsytys, en kumpaakaan mutta jos pakko valita niin Häkämies

6. Punkku loppu vai suklaa loppu?
Edelleen, koska olen raskaana, vastaan punkku loppu. Muuten olisi erilainen vastaus.

7. Helteinen muumimaailma vai jäinen hiekkalaatikko?
Muumimaailma. Niilä kallioilla voi elbailla ja syödä jätskiä, kun kersa väsähtää ja nukahtaa kärryihin. 

8. Räkätahra mustassa neuletakissa vai kakkaa sormuksen alla?
Räkätahra.

9. Kunnon krapula vai noro?
Krapula, mahatauti tuoreessa muistissa mutten muista tarkkaan millaista olla krapulassa.

10. Jaxuhalit vai plussatuulet?
Voi yök. Ei kumpaakaan, en pysty valitsemaan. Samaa kastia puolukkapäivien kanssa.

11. Tunnin kuolapäikkärit vai ilmainen jalkahoito?
Ilmainen jalkahoito.

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Viimeinen viimeinen kolmannes


Tajusin juuri hampaita pestessäni, rauhan laskeuduttua taloon poikien lähdettyä temppujumppaan, että minulla on juuri alkanut elämäni viimeinen viimeinen kolmannes. Siis erittäin todennäköisesti, koska lapsiluku on asetettu yhteisestä vahvasta päätöksestä kahteen, ellei nyt sitten tapahdu joku vahinko tms. Mutta viimeistä viimeistä siis viedään. En oikeastaan tuntenut haikeutta tajutessani tämän, tai ehkä hetken. Tällä hetkellä enemmänkin tunnen närästystä, hengästymistä, kolotusta lonkkaluissa, selkäkipua ja nahan venymistä. Mutta epäilemättä jossain vaiheessa, kun oma vauvani on isompi ja ystävien mahat pullistuvat, varmaan jonkunasteinen haikeuskin vielä iskee. Nyt vaan ehkä saan voimaa jaksaa viimeisen koitoksen vaivat sillä ajatuksella että never again.. samaa metodia käytän voimaannuttaakseni itseni synnytykseen. Siis sitä ja kipulääkitystä mahdollisuuksien mukaan ;)

Nimittäin kropan muutokset näin raskauden loppumetreillä eivät ole mitään ihan pieniä. Oma kehon kuva muuttuu ihan täysin. Osa naisista tuntee itsensä tietty superhehkeäksi, hedelmällisyyden perikuvaksi. Valitettavasti minä en, en ainakaan juuri nyt. Enemmän tuntemukseni lähentelevät valasta tai jotain muuta kömpelöä eläintä. Kun on kooltaan normaalisti pienikokoinen, kymmenen kilon massan lisäys tietty koko kroppaan, mutta pääosin tuohon valtavan vatsan kohdalle tuntuu aika raa-alta.

En tietenkään silti ajattele vatsasta vain vihamielisesti. Miten voisin, siellähän kasvaa pieni tyttö. Ja tunnen myös äärimmäistä kiitollisuutta että mun on mahdollisuus saada lapsia. Ystävä- ja tuttavapiirissä on erilaista lapsettomuuskriiseilyä ja itse olen kokenut kaksi keskenmenoa ennen tietoa siitä onnistuuko raskaus koskaan. Joten nämä vatsamuljahtelut muistuttavat myös siitä, että tämä on ihan valtava etuoikeus kuitenkin.

Mutta sellainen on ihmisluonto - joka hetki ei voi tuntea ylitsepursuavaa kiitollisuutta. Eli nyt silitän mahaa, katson ulos ikkunasta talviaurinkoa ja pukkaa melkein kyyneltä silmänurkkaan.. viimeinen viimeinen kolmannes, ihan viimeistä kertaa. Kunpa kaikki menisi hyvin.

Seuravaaksi varmaankin vääntäydyn ylös hakemaan Rennietä ja kiroan kun vatsanahka kiristää niin että  se tuntuu hauraalta pergamentilta.


p.s) Sain puhtaat paperit sokerirasitustestistä - huh! Eli viikonloppuna söin pikkuisen karkkia ja kerran jäätelöä. Mutta huomenna alkaa taas kurinalaisempi elämä.


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Hetkellistä (?) painopaniikkia


Perjantainen neuvolakäynti paljasti että paino oli yhtäkkiä hypähtänyt päälle 800g/viikossa. Sain sellaisen shokin että verenpainelukematkin olivat yli kaikkien mahdollisten suositusrajojen ennenkuin hengitin ja rauhoituin. Noin kaksitoistavuotiaalta näyttänyt lääkäri ei voimallisesti painonnousuuni reagoinut, mutta SF-mittaa ottaessa sanoi jotain yläkäyrästä ja kun kysyin että onko vatsankoko iso niin mutisi jotain että no isomman puoleinen. Tähän sotkuun kun vielä ymppää sen, että mummolla on kakkostyypin diabetes ja joudun jo senkin puolesta sokerirasitustestiin, sain tietysti päähäni että minulla on raskausajan diabetes.

No, onko vai ei, sitä ei tiedä kuin vasta ensi viikolla. Mutta aikani painikoitua ja luvattuani itselleni etten koskaan enää koske yhteenkään karkkiin tai jäätelöön, kaivoin itku kurkussa neuvolakortin esiin esikoiseni odotuksen osalta. Ja kuinka ollakaan - tismalleen samoilla viikoilla mun paino on noussut suurinpiirtein samanlaisilla hyppäyksillä. Ja vatsani SF-mitta on silloin ollut myös samaa, vähän enemmän jopa, tosin vaikeampi verrata kun siinä mitat viikkoa myöhemmältä raskausviikolta. Eikä se tälläkään kertaa yltänyt yläkäyrälle asti, vähän keskiarvon yläpuolella se tosin oli. Eli sen suhteen ei syytä huoleen, kyllähän se paino silloinkin nousi, koko raskauden aikana yhteensä n.14kg, mutta lähtikin sitten imetyksen myötä. Lähtöpainoni oli pari kiloa painavampi, joten niin paljon ei tarvitsisi tulla, mutta minkäs teet. Syön normaalisti, herkuttelen pieniä määriä ja valitettavasti liikunta on vähäistä supistusten takia.

Joka tapauksessa sokerirasitustesti tai lähinnä sen tulokset jännittävät. Kaikenlaiset riskit lisääntyvät sekä äidillä että vauvalla mikäli raskausajan diabetes -diagnoosin saa. Lisäksi ko. diagnoosissa isojen vauvojen riski kasvaa. Edellisen kerran synnytys kesti 23h ja jätti lievät traumat vaikka kooltaan esikoiseni oli pikkuruinen keiju. "Mitään viisikiloista en sitten synnytä!" Uhosin jo miehelleni joka katsoi parhaaksi nyökytellä ja luvata että viisikiloista ei tarvitse synnyttää..  Jännitetään nyt tässä vielä muutama päivä, sitä ennen syön kuten tähänkin asti eikä vielä täysin kivikautista linjanvetoa...

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Lastenhuone - turkoosia ja vaaleanpunaista.. hurjaa!

Edellisen postauksen aihe - tytöt vs. pojat tavallaan jatkuu.. tällä kertaa tosin horisen ainoastaan sisustuksesta enkä sen kummemin sukupuolirooleista. Eräänä kiukkuaamuna (kun en suostunut heti kantamaan poikaani supistusten takia) poikani puuskahti: "Tyhmä vauva, en halua että koko talo maalataan vaaleanpunaiseksi!" Kyllä nauratti, en tiedä mistä se sen keksi. Lupasin että taloa eikä sen huonetta maalattaisi vaaleanpunaiseksi, ei ollut käynyt mielessäkään.

Mutta milläs värillä me tänään maalasimme lyhteisen lastenhuoneen seinää.. Niinpä niin. Syytän kyllä siitä perheen miehiä.

(Värinä siis Tikkurilan Tutu)

Poikani sängyn puoleinen seinä on turkoosi, jossa on meri/sukellusaiheisia seinätarroja. Lisäksi siellä on nuo Marimekon Karkuteillä -verhot ja huoneessa yleisesti ottaen tehosteväreinä värejä noista verhoista.  Mietittiin että olisi hauska idea maalata toinen seinä jollain tyttömäisellä värillä. Loppujen lopuksi päädyttiin hyvin vaaleaan, hitusen lilaan taittavaan vaaleanpunaiseen ja se oli kyllä poikien ehdotus! Toinen kerros on vielä maalaamatta ja hieman jännittää onko lopputulos liian hurja, mutta kun muuten pidän matot sun muut neutraalimpana niin ehkä se on ihan ok. Yleisesti ottaen tykkään että lastenhuoneessa on väriä ja vaihtelu virkistää.

Lisäksi ajatuksena on lisätä lelujen säilytystilaa tilaamalla perusavohylly ja siihen bokseja, esim. tämä Kodin1 Box ja siihen mustaharmaita, ehkä pari turkoosia ja kenties keltaista tai vaaleanpunaista säilytyslaatikkoa.

Katsotaan mitä huoneesta tulee, ihan liian aikaistahan nyt on tuota huonetta sinänsä tuunailla kun äippälomaankin on kaksi kuukautta, mutta mistä sitä tietää miten sitä sitten jaksaa..
Lelujen säilytys järkevästi onkin sitten sellainen ikuinen ongelma mistä voisi kirjoittaa oman postauksenkin. Toistaiseksi legot löytyvät siis jalan alta :)