lauantai 26. tammikuuta 2013

Mistä on pienet pojat tehty?




Kun sain kolme vuotta sitten kuulla että odotan poikaa, tunsin suurta hämmennystä. Tyttö tuntui luontevammalta vaihtoehdolta, enhän tiennyt pienistä pojista yhtikäs mitään! Hiljalleen tietenkin totuin ajatukseen ja kun sain pienen pojan syliini, ei tullut kysymykseenkään että hän olisi ollut jotain muuta sukupuolta tai muuten toisenlainen.

Pienen poikani kautta olen päässyt tutustumaan poikien kiehtovaan maailmaan lähemmin. Nyt lähemmäs kolmivuotiaana kiinnostavat kepit, robotit, autot, legot ja majat, mutta myös kirjat, näytelmäleikit ja soittimet. Lisäksi pojallani on rakkaat pehmolelut ja hän on kova pussailemaan ja rakastaa hellyyttä, onneksi! Ehkä hän ei ole myöskään tyypillinen poika, jos sellaiseksi mielletään isokokoinen, jämerä rämäpää. Poikani on aina ollut aika harkitseva oivaltaja, kooltaan pieni ja siro laiheliini joka rakastaa makeaa. Toisaalta pienestä asti hänellä on ollut erinomainen huumorintaju ja nykyään hän tekee jatkuvasti kepposia, kuten pistää jotain tuolillemme jonka päälle istumme, kätkee leikkikäärmeen tyynyn alle tai muuta hassua. Motorisesti hän kehittyi ehkä eri tavalla kuin tyypillisesti pojat, toisin sanoen varovaisena luonteena lähti kävelemään kunnolla vasta n. 1v 2kk-3kk iässä, mutta puolestaan puhui pitkiä lauseita aiemmin kuin useimmat ikäisensä pojat. Eli kun rakenneultrassa kuulee sukupuolen, se ei tietenkään kerro yhtään mitään siitä minkälainen tapaus sieltä putkahtaa, tämä tietysti pitäisi muistaa.

Nyt toista lasta odottaessa pidin jostain syystä varmana että saan toisen pojan. Isoveli odotteli pikkuveljeä ja minä mietin pojalle nimen valmiiksi. Kun rakenneultrassa kerrottiin että tulossa on todennäköisesti tyttö, tunsin samaa hämmennystä kuin aikanaan esikoisesta. Ihana uutinen tietenkin, mutta mitä ihmettä, tyttö.. Miten sellainen pitäisi osata kasvattaa? En uskonut asiaa todeksi ennenkuin 4D-ultrassa lääkäri vahvisti asian omien sanojensa mukaan sataprosenttisesti. Tyytyväisenä säästin ison osan esikoisen vaatteista, mutta jostain syystä kummasti hyllylle on nyt eksynyt entistä enemmän tyttömäistä vaaleanpunaista (enemmän jopa isänsä ostamana) ja ihania pikkumekkoja. Taisin siis kuitenkin hurahtaa sellaisiin.

Kasvatuskysymykset tulevatkin sitten paljon myöhemmin. Tietenkin haluan kasvattaa tytöstäni itsenäisen ja vahvan, omilla aivoillaan ajattelevan naisen enkä mitään avuttomaksi heittäytyvää, ulkonäöllään ratsastavaa prinsessaa. Itse rakastan toki myös kauniita vaatteita ja kenkiä eli missään nimessä selllaiset eivät tule olemaan pannassa. Minua vaan naurattaa jo valmiiksi ajatus, että tuleva naissukupuolinen olento osottautuu tietenkin taas ihan muuksi kuin olen odottanut. Luultavasti sieltä on siis nyt tulossa se rämäpäinen tappelija joka nirhii tukkansa kynsisaksilla heti kun kynnelle kykenee..

p.s) Välillä robottileikit alkavat kyllästyttää ja toivottaisin barbileikit tervetulleeksi.. mutta saas nähdä.