Raskausajan vaivat osa kymmenen

Raskausviikko 34. Aika listata pahimmat raskausajan vaivat..

1) Alkuraskauden pahoinvointi. Tässä raskaudessa aamupahoinvointiakin pahempaa oli iltapäivä/iltapahoinvointi, joka alkoi yleensä kotimatkalla bussissa. Joskus pahoinvoinnit päätyivät oksennukseen, mutta usein multa tuli "vain" rajuja kuivayökkäyksiä (inhoan oksennusta niin paljon että varmaan vastustin oikeaa oksua viimeiseen asti) ja jatkuva kuvotusolo, joka vei kaikki voimat. Mahatautifiilis jatkui jonnekin viikolle 14-15, jonka jälkeen alkoi uusi elämä. Tiedän, jotkut päätyvät jopa tiputukseen että ei onneksi sellaista.

2) Jatkuva närästys. Ekassa raskaudessa en ainakaan muista että olisi pitänyt napsia Rennieitä samaan tahtiin. Ja siis koko ajan pahenee. Joku tutkimus (http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/aidin+narastys+tietaa+tuuheatukkaista+lasta/a124658) väitti että närästys tietää tuuheatukkaista lasta, hah mene ja tiedä. Heitin tämän kommentin viikonvaihteessa äidilleni, joka heitti jotain vähän mummomaista ja ehkä epäkorrektiakin kommenttia tummaihoisista lapsista, joilla on jo syntyessään tuuhea tukka. Revettiin kyllä miehen kanssa molemmat ja hän ryki että niin tässä pitäisi kyllä olla kyse ihan vaaleaihoisesta lapsesta tai on muuten aikamoinen yllätys kyllä. Hahahaa.

3) Selkäkivut. Alaselkä vaivaa pahiten. Olen käynyt nyt hierojalla viitisen kertaa ja se hieroo mun pakaroita. Kyllä. Kuulemma 90% alaselän kivuista johtuu jumiutuneista pakaralihaksista. Ja jos joku uskoo että tämä mieshieroja vaan haluaa päästä hieromaan mun pakaroita niin hah, siitä vaan - vahvasti kyllä epäilen ettei tämän kohta viimeisillään olevan valaan pakarat jaksa juuri kiinnosta ketään, että jos toisin on niin ei haittaa.

4) Hiivatulehdukset, joita en voi hoitaa paikallisella käsikauppalääkityksellä allergisen reaktion takia ja suun kautta otettavia ei voi käyttää raskaana. Neuvolantäti suositteli tunkemaan alapäähän luonnonjogurttia. Ei lisättävää. (Suosittelen kuitenkin maitohappobakteereja - ehkä auttanut hillitsemään vaivaa).

5) Vatsan kiristys ja kivuttomat supistukset, jotka alkoivat jo keskiraskaudessa ja ovat estäneet liikunnan, shoppailun, isommat touhuamiset. Pitkä aika olla rauhallisesti.

6) Pissaaminen n. sata kertaa yössä. Mielenkiintoisena kokemuksena tänään pitkä automatka, kun vauva nyrkkeilee virtsarakkoon. Hyvää harjoitusta tietty lantionpohjan lihaksille.

7) Ummetus. Huokaus, ei lisättävää.

8) Huonot yöunet, jotka oikeastaan liittyvät kohtaan 6. Ja tietysti isoon mahaan jonka kanssa herää joka kerta kun kääntää kylkeä.

9) Ajoittainen hengenahdistus, kun bebe painaa keuhkoja ja ties mitä muita syitä.

Listasta huolimatta lienee sanomattakin selvää, että olen kiitollinen tästä raskaudesta ja toivoakseni vaivat ovat myös ohimeneviä. Ihmiset jotka kärsivät lapsettomuudesta, varmasti ottaisivat nämä vaivat kiitollisina vastaan, jos vain saisivat siten oman vauvan. Mutta se ei tarkoita sitä etteikö mua ottaisi päähän käydä kuudetta kertaa vessassa taas ensi yönä...

ps) Unohdin tietysti raudanpuutteesta ja huonoista yöunista johtuvan väsymyksen ja siitä sekä hormoneista (tai luonteesta) johtuvan ärtymyksen, itkuherkyyden jne.

Viimeinen viimeinen kolmannes

Tajusin juuri hampaita pestessäni, rauhan laskeuduttua taloon poikien lähdettyä temppujumppaan, että minulla on juuri alkanut elämäni viimeinen viimeinen kolmannes. Siis erittäin todennäköisesti, koska lapsiluku on asetettu yhteisestä vahvasta päätöksestä kahteen, ellei nyt sitten tapahdu joku vahinko tms. Mutta viimeistä viimeistä siis viedään. En oikeastaan tuntenut haikeutta tajutessani tämän, tai ehkä hetken. Tällä hetkellä enemmänkin tunnen närästystä, hengästymistä, kolotusta lonkkaluissa, selkäkipua ja nahan venymistä. Mutta epäilemättä jossain vaiheessa, kun oma vauvani on isompi ja ystävien mahat pullistuvat, varmaan jonkunasteinen haikeuskin vielä iskee. Nyt vaan ehkä saan voimaa jaksaa viimeisen koitoksen vaivat sillä ajatuksella että never again.. samaa metodia käytän voimaannuttaakseni itseni synnytykseen. Siis sitä ja kipulääkitystä mahdollisuuksien mukaan ;)

Nimittäin kropan muutokset näin raskauden loppumetreillä eivät ole mitään ihan pieniä. Oma kehon kuva muuttuu ihan täysin. Osa naisista tuntee itsensä tietty superhehkeäksi, hedelmällisyyden perikuvaksi. Valitettavasti minä en, en ainakaan juuri nyt. Enemmän tuntemukseni lähentelevät valasta tai jotain muuta kömpelöä eläintä. Kun on kooltaan normaalisti pienikokoinen, kymmenen kilon massan lisäys tietty koko kroppaan, mutta pääosin tuohon valtavan vatsan kohdalle tuntuu aika raa-alta.

En tietenkään silti ajattele vatsasta vain vihamielisesti. Miten voisin, siellähän kasvaa pieni tyttö. Ja tunnen myös äärimmäistä kiitollisuutta että mun on mahdollisuus saada lapsia. Ystävä- ja tuttavapiirissä on erilaista lapsettomuuskriiseilyä ja itse olen kokenut kaksi keskenmenoa ennen tietoa siitä onnistuuko raskaus koskaan. Joten nämä vatsamuljahtelut muistuttavat myös siitä, että tämä on ihan valtava etuoikeus kuitenkin.

Mutta sellainen on ihmisluonto - joka hetki ei voi tuntea ylitsepursuavaa kiitollisuutta. Eli nyt silitän mahaa, katson ulos ikkunasta talviaurinkoa ja pukkaa melkein kyyneltä silmänurkkaan.. viimeinen viimeinen kolmannes, ihan viimeistä kertaa. Kunpa kaikki menisi hyvin.

Seuravaaksi varmaankin vääntäydyn ylös hakemaan Rennietä ja kiroan kun vatsanahka kiristää niin että  se tuntuu hauraalta pergamentilta.


p.s) Sain puhtaat paperit sokerirasitustestistä - huh! Eli viikonloppuna söin pikkuisen karkkia ja kerran jäätelöä. Mutta huomenna alkaa taas kurinalaisempi elämä.