torstai 11. huhtikuuta 2013

Yksi taaperoikäinen tänne, kiitos!


Otsikko on ehkä turhan provosoiva, koska kyllä minä haluan sen pienen vatsassani asuvan vauvan syliini enkä mitään "valmista" taaperoikäistä. Mutta fakta on se, että en ole koskaan kokenut varsinaista vauvakuumetta, millaista jotkut naiset kuvailevat. Ensimmäisen lapsen hankkiminen oli tietoinen päätös, johon päädyttiin monenlaisten tapahtumaketjujen sekä keskustelujen kautta. Missään vaiheessa en kokenut pakahduttavaa tarvetta saada vauvaa, vaan halusin lapsen mieheni kanssa. Olen kuullut että vauvakuume voi olla niin voimakasta että se vie järjen. Tavallaan jopa kadehdin tuota tunnetta sen kokeneilta. Toisaalta kauhean sydäntäsärkevä ajatus että kokisi itkettävää vauvakuumetta, mutta ei voisi sellaista, siis omaa vauvaa, jostain syystä saada.

Vauva-aika oli ihanaa ja palkitsevaa, mutta myös väsyttävää, raskasta ja välillä ahdistavaakin. Minusta tuntui välillä vaikealta kun en tiennyt täydellisen äidin lailla mitä vauvani halusi joskus kun se itki lohduttamana. Tietysti testasin oliko sillä nälkä, oliko se kuiva, halusiko vain syliä, oliko väsynyt. Mutta kun se itki, eikä osannut kertoa ja tunsin itseni huonoksi äidiksi kun en jonkun saamarin Vauva-oppaan mukaisesti tunnistanut ekasta inahduksesta mikä raukalla on. Kun vauva kasvoi ja oppi kommunikoimaan edes nyökkäyksellä, elämäni helpottui. Ja nyt kun esikoinen on kolmevuotias, tuntuu helpolta kun hänen kanssaan voi puhua kaikesta. Poika ymmärtää kun selitän asioita ja kyselee paljon, hän on jo pitkään osannut kertoa onko pissahätä tai sattuuko kurkkuun. Helppoa!

Kun näin pari viikkoa sitten neuvolassa pariviikkoisen pienen vauvan, tirahdin kyllä itkuun. Se oli niin pieni ja avuton, en muistanut että vastasyntyneet olivat niin pieniä. Mutta kun eräät sukulaiset tulivat kylään kuukauden vanhan vauvansa kanssa, pidin sitä sylissäni hetken, mutta sen jälkeen en kokenut tarvetta kannella sitä enempää tai ihastella sitä. Oma vauvani toki kiinnostaa, mutta ei juurkaan muiden vauvat. Kuulostaa vähän kamalalta. Kun työkaveri tuo vauvansa näytille töihin, minua kiinnostaa se pienen hetken koska välitän työkaverista, mutta en halua ottaa pientä palleroa välttämättä syliini. Ei se ole minun.. Ymmärrän täysin, että kun saan vauvani, osa läheisistäkään ei ole siitä niin kiinnostunut. Niin se vain menee. Toivon tietysti että ystäväni ovat kiinnostuneita minusta ja vauvastani noin ylipäänsä, mutta ketään ei voi pakottaa vauvahurahtamaan, hyvä niin.

Itsekin seurailen paljon mieluummin poikani ja samanikäisen serkun touhuja. Kuuntelen salaa ovelta mitä ne juttelevat keskenään ja mikä niitä naurattaa. Ihan helmityyppejä!

Vauvoista muistan sen että oma vauvani tuoksui maailman ihanammalta ja itketti katsoa kun se nukkui, se oli niin ihana ja merkitsi kaikkea. Mutta vauvakuumetta - ei kai kuitenkaan...

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Raskausajan vaivat osa kymmenen



Raskausviikko 34. Aika listata pahimmat raskausajan vaivat..

1) Alkuraskauden pahoinvointi. Tässä raskaudessa aamupahoinvointiakin pahempaa oli iltapäivä/iltapahoinvointi, joka alkoi yleensä kotimatkalla bussissa. Joskus pahoinvoinnit päätyivät oksennukseen, mutta usein multa tuli "vain" rajuja kuivayökkäyksiä (inhoan oksennusta niin paljon että varmaan vastustin oikeaa oksua viimeiseen asti) ja jatkuva kuvotusolo, joka vei kaikki voimat. Mahatautifiilis jatkui jonnekin viikolle 14-15, jonka jälkeen alkoi uusi elämä. Tiedän, jotkut päätyvät jopa tiputukseen että ei onneksi sellaista.

2) Jatkuva närästys. Ekassa raskaudessa en ainakaan muista että olisi pitänyt napsia Rennieitä samaan tahtiin. Ja siis koko ajan pahenee. Joku tutkimus (http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/aidin+narastys+tietaa+tuuheatukkaista+lasta/a124658) väitti että närästys tietää tuuheatukkaista lasta, hah mene ja tiedä. Heitin tämän kommentin viikonvaihteessa äidilleni, joka heitti jotain vähän mummomaista ja ehkä epäkorrektiakin kommenttia tummaihoisista lapsista, joilla on jo syntyessään tuuhea tukka. Revettiin kyllä miehen kanssa molemmat ja hän ryki että niin tässä pitäisi kyllä olla kyse ihan vaaleaihoisesta lapsesta tai on muuten aikamoinen yllätys kyllä. Hahahaa.

3) Selkäkivut. Alaselkä vaivaa pahiten. Olen käynyt nyt hierojalla viitisen kertaa ja se hieroo mun pakaroita. Kyllä. Kuulemma 90% alaselän kivuista johtuu jumiutuneista pakaralihaksista. Ja jos joku uskoo että tämä mieshieroja vaan haluaa päästä hieromaan mun pakaroita niin hah, siitä vaan - vahvasti kyllä epäilen ettei tämän kohta viimeisillään olevan valaan pakarat jaksa juuri kiinnosta ketään, että jos toisin on niin ei haittaa.

4) Hiivatulehdukset, joita en voi hoitaa paikallisella käsikauppalääkityksellä allergisen reaktion takia ja suun kautta otettavia ei voi käyttää raskaana. Neuvolantäti suositteli tunkemaan alapäähän luonnonjogurttia. Ei lisättävää. (Suosittelen kuitenkin maitohappobakteereja - ehkä auttanut hillitsemään vaivaa).

5) Vatsan kiristys ja kivuttomat supistukset, jotka alkoivat jo keskiraskaudessa ja ovat estäneet liikunnan, shoppailun, isommat touhuamiset. Pitkä aika olla rauhallisesti.

6) Pissaaminen n. sata kertaa yössä. Mielenkiintoisena kokemuksena tänään pitkä automatka, kun vauva nyrkkeilee virtsarakkoon. Hyvää harjoitusta tietty lantionpohjan lihaksille.

7) Ummetus. Huokaus, ei lisättävää.

8) Huonot yöunet, jotka oikeastaan liittyvät kohtaan 6. Ja tietysti isoon mahaan jonka kanssa herää joka kerta kun kääntää kylkeä.

9) Ajoittainen hengenahdistus, kun bebe painaa keuhkoja ja ties mitä muita syitä.

Listasta huolimatta lienee sanomattakin selvää, että olen kiitollinen tästä raskaudesta ja toivoakseni vaivat ovat myös ohimeneviä. Ihmiset jotka kärsivät lapsettomuudesta, varmasti ottaisivat nämä vaivat kiitollisina vastaan, jos vain saisivat siten oman vauvan. Mutta se ei tarkoita sitä etteikö mua ottaisi päähän käydä kuudetta kertaa vessassa taas ensi yönä...

ps) Unohdin tietysti raudanpuutteesta ja huonoista yöunista johtuvan väsymyksen ja siitä sekä hormoneista (tai luonteesta) johtuvan ärtymyksen, itkuherkyyden jne.


maanantai 25. maaliskuuta 2013

Bongattuja pieniä onnen hetkiä


Sitä aina valittaa niin paljon kaikesta, etenkin raskaus- ja vauva-aikana, joten ajattelin postata muistiin itseänikin varten yhden satunnaisen onnen hetken. Joka päivähän niitä tulee, pitää vaan osata bongata ne :)

Eilen ajettiin kauppaan, poika takapenkillä, ja kuunneltiin laulua jota on mietitty tulevan pikkusiskon nimiäisjuhlaan, Hannele Huovin runoon perustuva, kaunis "Kun on oikein pieni. Kolmevuotias totesi että "kuunnellaan pikkusiskon laulu uudelleen". Sitten se lauloi mukana, hennolla äänellä aina kun muisti sanat ".. kun on oikein pieni, voi lentää linnun untuvalla.. kun on oikein pieni."

Kyllä mulla oli vähän tippa linssissä ja mieskin näytti melkeinpä herkistyneeltä. Mun niin rakkaat tyypit (joista yksi vielä mahassa), onnekas ja kiitollinen olo.


torstai 21. maaliskuuta 2013

Sopiva ikäero lapsille



Olin eilen lääkärissä ihan muissa kuin raskauteen liittyvissä terveysasioissa ja mulle sattui todella hauska, rempseä mieslääkäri. Puudutuspiikkiä jalkaani pistäessään vitsaili että kohta sulla on edessä vielä pahemmat kivut ja nauroin että kyllä mä tiedän jos se synnytykseen viittaa, mulla kun on jo yksi lapsi. Kyseli sitten ikää ja kun kerroin esikoisen kolmevuotiaaksi, mies kommentoi että "olette sitten pitäneet tuumaustauon". Lääkäri näköjään koki että kestän pienen läpänheiton enkä ryntää itkemään loukkaantuneena (mistäs sitä tietää jos ei vaikka olisi toinen raskaus helposti onnistunut jne joten sinänsä tietty ajattelematon kommentti).

No mua nauratti ja tokaisin että yhteen putkeenko ne kersat pitäisi suoltaa? Sanoin sitten suoraan että ei mulla olisi pää kestänyt viittä, kuutta vuotta putkeen kotona, piti käydä välissä töissä. Tiesi että olen digitoimistossa duunissa ja kommentoikin että kyllä siinä ajassa kelkasta tippuisi aika totaalisesti..

Muutenkin olen miettinyt tuota ikäeroasiaa ja varmasti jossain vaiheessa voisi olla ihanaa jos lapsilla olisi pienempi ikäero, jos leikkivät sitten paremmin keskenään. Oikeasti olen kyllä tyytyväinen tähän 3v 2kk ikäeroon mikä lapsillemme tulee monesta syystä. Ja sanottakoon että tämä on täysin subjektiivinen oma näkemykseni ja uskon että jos valitsee tehdä lapset esim 1-vuoden ikäerolla, sille löytyy taatusti myös omat plussapuolensa.

1) Esikoinen ymmärtää jo selitykset eli miksi äiti ei ison mahan kanssa jaksa samalla tavalla leikkiä jne. Lisäksi nyt polleana tulevana 3-v isoveljenä on luvannut (nähtäväksi jää) auttaa vauvan kanssa ja opettaa sille asioita :)  Jos olisi 2-v ikäeroa, ymmärrys tai lähinnä kyky oikeasti jeesata olisi ihan toisenlainen.

2) Sain olla välissä työelämässä vajaat 2-vuotta, joten käsitys missä digimaailmassa mennään ei ruostunut totaalisesti. Plus se teki mun päälle hyvää. Sekä avioliitolle ja perhe-elämälle yleensä.

3) Kohtaan yksi liittyen: esikoinen osaa jo syödä itse, pukea aika pitkälle itse, käydä yksin potalla jne, joten vapauttaa vauvan tullessa mua hoitamaan enemmän pienempää

4) Työkaveri murisi että heidän lapsensa, joilla on vain päälle vuosi ikäeroa tappelevat ja kisailevat koko ajan kaikesta. Epäili että päästään tältä osin helpommalla kun toinen on sen verran isompi. Tämä jää nähtäväksi... Ainakin poika itse palvoo 3-vuotta vanhempaa serkkutyttöään ja matkii häntä kaikessa, hassua nähdä miten meillä käy.

5) Synnytyksestä ei kuitenkaan ole niin paljoa aikaa, etteikö toisen lapsen synnytys sujuisi ehkä sutjakammin. Tähän mantraan aion turvautua.

6) Sain välissä kokea ehkä vuoden, melkein kaksi edes kohtalaisia yöunia verrattuna vauva-aikaan. Jotkut ajattelevat että samaan konkurssiin vaan, mutta mulla olisi ehkä pimahtanut pää.

Saa toki kertoa kokemuksia ja romuttaa pilvilinnani :)

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kaksi versus yksi?



Yleensä vanhemmat joilla on jo kaksi tai useampi lapsi, nauravat rämäkästi väitteelle että siinä samallahan se toinen lapsi menee kuin toinenkin. Olen kuullut useista eri lähteistä, että tulee järkytyksenä miten omaa aikaa ei toisen lapsen jälkeen ole enää ollenkaan.. ja että kaksi ei todellakaan ole sama kuin yksi. Sen verran sitä on toitotettu, että uskon sen.

Toisaalta suurempi elämänmuutos oli kuitenkin sen esikoisen saamisen kanssa. Silloinhan sitä oli vapaa tulemaan ja menemään, matkustamaan ja riekkumaan melkein miten halusi. Esikoisen jälkeen prioriteetit menivät uusiksi, esimerkiksi vaikea muistaa milloin olisin viimeksi ollut humalassa tai baarissa valomerkkiin asti. Tosin voin rehellisesti sanoa että en sitä pätkääkään kaipaakaan. (Pari isoa lasillista hyvää punaviiniä kaipaan toki, tai pientä kuohuviinihiprakkaa tyttöjen kanssa). Samoin fine dining on jäänyt minimiin tai liikuntaharrastukset ajanpuutteen vuoksi. (Vinkki vitonen että paras liikuntaharrastus mulla on kyllä lenkkeily, koska sen voi tehdä milloin vain eikä vie paljoa aikaa ellei ole himokuntoinen..)

Sellaista mä olen miettinyt, että silloin kun olin täysipäiväisesti kotona, olisin voinut harrastaa enemmän tai nähdä kavereita enemmän, mikäli esikoinen olisi ottanut myös tuttipulloa. Nyt kun on duunissa, ei tietenkään päivän päätteeksi voi eikä raaski mennä harrastamaan, muutenhan sitä ei näkisi lastaan ollenkaan. Eli toisaalta mietin asian niin, että sitten kun olen taas lasten kanssa himassa, voin nähdä kavereitakin enemmän.. Hmmm, nyt ehkä joku parin lapsen vanhempi voisi oikaista tämän harhakäsityksen.

Yksi iso asia mitä jään kaipaamaan toisen tultua, on ihan varmasti miehen, minun ja lapsen yhteiset päiväunet viikonlopulta. Se on aina päivän paras hetki, vetäytyä vierekkäin nukkumaan kunnon nokkaunet. Sen olen muilta vanhemmilta myös oppinut, että samanlainen unirytmi isomman ja pienemmän lapsen kanssa on utopiaa, joka EHKÄ toteutuu kerran puolessa vuodessa.

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia aiheesta..  Huomasin että blogia on lukenut 200 ihmistä kuussa, mutta kukaan ei kommentoi mitään :) Eipä se haittaa, selkeyttää tämä kirjoittelu omia ajatuksia näinkin mutta kivahan se olisi kuulla miten muilla.



torstai 14. maaliskuuta 2013

Äitiyslomaan valmistautumista ja unipaniikkia


Viime yönä poika heräsi pariin otteeseen, joista jälkimmäisen kerran jälkeen en saanut enää nukuttua pitkään aikaan. Valvoin väsyneenä vähän ennen viittä, kadehdin miestäni joka heräämisen jälkeen oli painunut umpiuneen ja sain yhtäkkiä vahvan fläsärin siitä mitä valvominen oli vauva-aikana. Yhtä helvettiä! Jouduin pahaan väsymys/unettomuuskierteeseen jatkuvan heräilyn seurauksena ja siitä seurasi kaikennäköistä unihalvausta (!) ja muuta kivaa. Tuli taas pelko ahteriin kun tajusin että sama homma on edessä taas kohta. Toivon ja rukoilen tietysti hyväunista vauvaa mutten oikeasti usko siihen yhtään. Mutta siihen uskon että tällä kertaa pidetään myös pulloruokintaa yllä, että jos pahalta näyttää joskus mies voisi ottaa yövuoron ja mulle korvatulpat...

Tämän viikon jälkeen mulla on töissä jäljellä arkipäiviä vain 17.  Se alkaa jo näkyä. Olen paahtanut ihan normaalisti töissä, tavannut asiakkaita ja vääntänyt tarjouksia, mutta nyt tekisi mieli jo alkaa keskittyä tulevaan perheenlisäykseen. Rauhoittua ja lukea hyvää kirjaa, ostaa jotain vauvakamoja, levätä. Tunne on tavallaan ristiriitainen, koska itseni tuntien tiedän että tulen myös ikävöimään toimistohärdelliä ja työkavereita, sekä mökkihöperöidyn kotona noin kuukaudessa. Mutta nyt mieli kääntyy jo siihen minkälaista vauva-arki tulee olemaan ja tuntuu oudolta aloittaa projekteja joita en tule saattamaan päätökseen.

Mutta vielä siis 17+1 ennen fanfaareja ja kakkua (?).

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Mutsin kaa -haastekyssärit (by Project Mama)




Mahtavat Mutsin kaa -haastekyssärit Project Maman toimesta. En vaan voi olla vastaamatta, ollaan kuitenkin elämän suurten kysymysten äärellä.. Olen vasta aloittanut bloggaamaan joten en ole päässyt vastaaviin vielä vastailemaankaan aiemmin, jee.

1. Synnytys vai rintatulehdus? 
Ehdottomasti rintatulehdus. Pökelsin esikoista ulos 23h (pakko uskoa että toka tulee nopeammin) ja lievät traumat jäi. 

2. Aurinkolasit vessanpöntössä vai luottokortti jääkaapin alla?
Luottokortti jääkaapin alla. Kokemusta löytyy syömäpuikolla sörkkimisestä sinne alle kun etsittiin pojan piilottamaa matkakorttia... (löytyi muuten kitaran sisältä n. 3kk myöhemmin)

3. Kersalle silmätulehdusvoide molempiin silmiin vai suppo keskellä yötä?
Ehkä suppo, paremmat onnistumisprosentit.

4. Lapsettoman ajan tissit vai vyötärö?
Syvä huokaus.. Näin raskaana ollessa vastaan että vyötärö. 

5. Juhana Vartiainen vai Jyri Häkämies?
Voi ärsytys, en kumpaakaan mutta jos pakko valita niin Häkämies

6. Punkku loppu vai suklaa loppu?
Edelleen, koska olen raskaana, vastaan punkku loppu. Muuten olisi erilainen vastaus.

7. Helteinen muumimaailma vai jäinen hiekkalaatikko?
Muumimaailma. Niilä kallioilla voi elbailla ja syödä jätskiä, kun kersa väsähtää ja nukahtaa kärryihin. 

8. Räkätahra mustassa neuletakissa vai kakkaa sormuksen alla?
Räkätahra.

9. Kunnon krapula vai noro?
Krapula, mahatauti tuoreessa muistissa mutten muista tarkkaan millaista olla krapulassa.

10. Jaxuhalit vai plussatuulet?
Voi yök. Ei kumpaakaan, en pysty valitsemaan. Samaa kastia puolukkapäivien kanssa.

11. Tunnin kuolapäikkärit vai ilmainen jalkahoito?
Ilmainen jalkahoito.