sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Äidit kotona

Uunituore blogini ei ole oikein edennyt, johtuen yksinkertaisesti ajanpuutteesta. Äitiyslomalla sitten (hahaaa kuivaa naurua kaikilta niiltä joilla on vähintään yksi lapsi).. no siis ainakin ennenkuin nro 2 putkahtaa ulos. (Huomatkaa myös kielikuva putkahtamisesta, se lienee toiveajatteluani että toisen kerran ei tarvitsisi pakertaa 23h vaan kakkonen tulisi ulos kun aivastaisi).

Isä ja poika ovat viettämässä laatuaikaa taaperojumpassa, joten mikä parempi aika tehdä jouluvalmisteluja, eli raivata olohuoneesta lelut niin että kuusi saadaan mahtumaan kauniisti sisään, ja päivittää viimein blogia.

Aamuöisinä hetkinä mielessä on pyörinyt vaikka minkälaista aihetta, mutta jostain syystä mieleen on jäänyt nämä viimeaikaiset kirjoittelut siitä miten kotihoidon tukea pitäisi jakaa siten että isätkin jäisivät kotiin. Olen ihan samaa mieltä, en edes jaksa listata tässä kaikkia etuja mitä siitä sekä perhekohtaisesti että yhteiskunnallisesti mielestäni seurasi. Meillä mies käytti kyllä isyysvapaan ja isäkuukauden, mutta silloin ei hänen kotiin jääminen ollut ajankohtaista. Toisaalta yksi syy siihen oli että saatiin toivomamme ryhmäperhepäivähoito lapselle, joten ei ollut pakko miettiä muita vaihtoehtoja.

Tässä yksi päivä havahduin siihen, että jos olisin ollut kotona siihen asti kun lapsi täyttää 3-vuotta, olisin edelleen. Ja koska toivoimme tällaista n. 3-vuoden ikäeroa lapsillemme, jäisin siis edelleen kotiin jolloin putkeksi tulisi vähintään 5-vuotta kotiäiteyttä kerrallaan. Huh, tiedän että ratkaisu toimii joillekin hienosti ja onnittelut siitä, mutta itse tiedän että en ehkä olisi ihan täysissä järjissäni tällä hetkellä jos näin olisi. Mies on samaa mieltä (hah) ja epäilemme että parisuhde olisi myös aika huonolla tolalla. Itse aloitin siis 4-päiväisellä viikolla kun lapsi oli 1.5v ja sai sen toivotun hoitopaikan. Mielelläni olisin ollut kotona kun poika olisi ollut n. kaksivuotias, mutta tammikuussa ei varmasti olisi ollut enää haluamaamme paikkaa missään tarjolla, joten toimimme näin ja hyvin meni. Olemme siitä onnekkaita että molemmilla on joustavat työt, joten edelleenkin teemme niin että mies hakee aina pojan vähän aikaisemmin hoidosta ja jatkaa töitä kun minä tulen kotiin.

Oli nyt taas ihan turhaa tajunnanvirtaa tuo äskeinen, reflektoin siinä vaan omia ratkaisujani. Tämähän on sellainen aihe että kirvoittaa aina erittäin karvaita ja pisteliäitä kommentteja vauvapalstoilla, enkä sellaiseen keskusteluun halua lähteä. Uskon ja toivon että kukin äiti ja perhe tekee ratkaisut mitkä kokevat toimiviksi tietysti ensisijaisesti lapsen, mutta myös koko perheen jaksamisen kannalta.

Vähän jännittääkin jäädä taas kotiin tässä välissä, noin 1v 7kk työelämäpyrähdyksen jälkeen. Siis superihanaa toisaalta ja toisaalta tiedän että tulen kaipaan myös erilaisia älyllisiä haasteita kuin mitä pikkuruiset kotona tarjoavat sekä enemmän aikuista seuraa. Olen aina ollut huono raahautumaan erilaisiin mammakerhoihin, joten ehkä tällä kertaa täytyy ottaa itseäni enemmän niskasta kiinni etten jämähdä kotinurkkiin. Veikkaisin että uuden tulokkaan kanssa olen taas sen 1,5 vuotta kotona riippuen minkälainen hoitopaikka saadaan ja kenties sitten on aika keskutella jäisikö mies hoitamaan vaikka puoleksi vuodeksi lasta kotiin..

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Aamuöisiä mietteitä

Kello kolme aamulla on yleensä sellainen aika, jolloin hätkähdän hereille kun poika tai raskaushormonit herättävät mut hyvässä lykyssä ensimmäistä kertaa sinä yönä, todennäköisesti noin kolmatta. Yritän välttää kellon katsomista, koska kello kolme on se pirullinen aika, jolloin mun on vaikein nukahtaa uudelleen. Kaikki ajatukset pyörivät päässä, työt, parisuhde, lapset: oleva ja tuleva. Mitä pistää aamulla päälle. Mitä tekisi viikonloppuna. Onko vanhemmilla kaikki hyvin. Miten ratkaista Gazan kriisi (köh, myönnän että kaikessa surullisuudessaan jälkimmäinen ei valitettavasti kuitenkaan kuulu mua valvottaviin tekijöihin omaa napaa lähempänä olevien ongelmien purkiessa enemmän pintaan).

Mietin että paras tapa purkaa tätä kaikkea on kirjoittaminen - jäsennän jo sängyssä maatessani mitä haluaisin pistää paperille. Siitä siis tämä blogi. Ennakoin myös tulevaa äitiyslomaani ja uskon että tämä on yksi hyvä tapa purkaa kotona olevan äidin väsymystä ja ehkä yksinäisyyttäkin - toisaalta varmasti myös ihania hetkä ja kaikenlaisia ilonaiheita.

Tällä hetkellä mua valvottaa lähinnä poika, joka mielikuvituksen kehittyessä on ryhtynyt taas heräilemään ja vaatimaan läsnäoloa sekä pelkäämään nukkumaanmenemistä (tähän ottaisin mielelläni vinkkejä vastaan, vaikka alankin epäillä että kaikkea on kokeiltu).  Ja ne hormonit. Ja ehkä ajatukset tekemättömistä töistä, koska vietin pari päivää saikulla viime viikolla.

Tiedän että unenpuute on mun kohdalla se tekijä, joka muuttaa mut hauskasta naisesta ja ymmärtäväisestä äidistä valittavaksi marttyyriksi, jota ei huvita siivota vaatekomeroa eikä tehdä yhtään mitään muutakaan. Yritän miehen keinoa ja tiedostamalla (ja hyväksymällä - pah!) tämän ongelman jo nyt ja tietysti enenevässä määrin kun sintti2 tulee taloon siitä ei ehkä muodostu samanlaista mörköä kuin edellisen vauvavuoden ja sen tuomien pahojen uniongelmien aikaan.

Macin akku näyttää 4% jäljelläoloaikaa, joten ensimmäisen postauksen jaarittelu jää tähän. Ehkä jatkan vielä tänään kohtalaisen neitseellistä taivaltani (eka tuotantokausi, toka jakso) Downton Abbeyn parissa ennen vääntäytymistä kohti sänkyä.

Tämän sairasteluviikonlopun paras asia: yhteiset päikkärit miehen ja pojan kanssa.