Äitiyslomaan valmistautumista ja unipaniikkia

Viime yönä poika heräsi pariin otteeseen, joista jälkimmäisen kerran jälkeen en saanut enää nukuttua pitkään aikaan. Valvoin väsyneenä vähän ennen viittä, kadehdin miestäni joka heräämisen jälkeen oli painunut umpiuneen ja sain yhtäkkiä vahvan fläsärin siitä mitä valvominen oli vauva-aikana. Yhtä helvettiä! Jouduin pahaan väsymys/unettomuuskierteeseen jatkuvan heräilyn seurauksena ja siitä seurasi kaikennäköistä unihalvausta (!) ja muuta kivaa. Tuli taas pelko ahteriin kun tajusin että sama homma on edessä taas kohta. Toivon ja rukoilen tietysti hyväunista vauvaa mutten oikeasti usko siihen yhtään. Mutta siihen uskon että tällä kertaa pidetään myös pulloruokintaa yllä, että jos pahalta näyttää joskus mies voisi ottaa yövuoron ja mulle korvatulpat...

Tämän viikon jälkeen mulla on töissä jäljellä arkipäiviä vain 17.  Se alkaa jo näkyä. Olen paahtanut ihan normaalisti töissä, tavannut asiakkaita ja vääntänyt tarjouksia, mutta nyt tekisi mieli jo alkaa keskittyä tulevaan perheenlisäykseen. Rauhoittua ja lukea hyvää kirjaa, ostaa jotain vauvakamoja, levätä. Tunne on tavallaan ristiriitainen, koska itseni tuntien tiedän että tulen myös ikävöimään toimistohärdelliä ja työkavereita, sekä mökkihöperöidyn kotona noin kuukaudessa. Mutta nyt mieli kääntyy jo siihen minkälaista vauva-arki tulee olemaan ja tuntuu oudolta aloittaa projekteja joita en tule saattamaan päätökseen.

Mutta vielä siis 17+1 ennen fanfaareja ja kakkua (?).

Äidit kotona

Uunituore blogini ei ole oikein edennyt, johtuen yksinkertaisesti ajanpuutteesta. Äitiyslomalla sitten (hahaaa kuivaa naurua kaikilta niiltä joilla on vähintään yksi lapsi).. no siis ainakin ennenkuin nro 2 putkahtaa ulos. (Huomatkaa myös kielikuva putkahtamisesta, se lienee toiveajatteluani että toisen kerran ei tarvitsisi pakertaa 23h vaan kakkonen tulisi ulos kun aivastaisi).

Isä ja poika ovat viettämässä laatuaikaa taaperojumpassa, joten mikä parempi aika tehdä jouluvalmisteluja, eli raivata olohuoneesta lelut niin että kuusi saadaan mahtumaan kauniisti sisään, ja päivittää viimein blogia.

Aamuöisinä hetkinä mielessä on pyörinyt vaikka minkälaista aihetta, mutta jostain syystä mieleen on jäänyt nämä viimeaikaiset kirjoittelut siitä miten kotihoidon tukea pitäisi jakaa siten että isätkin jäisivät kotiin. Olen ihan samaa mieltä, en edes jaksa listata tässä kaikkia etuja mitä siitä sekä perhekohtaisesti että yhteiskunnallisesti mielestäni seurasi. Meillä mies käytti kyllä isyysvapaan ja isäkuukauden, mutta silloin ei hänen kotiin jääminen ollut ajankohtaista. Toisaalta yksi syy siihen oli että saatiin toivomamme ryhmäperhepäivähoito lapselle, joten ei ollut pakko miettiä muita vaihtoehtoja.

Tässä yksi päivä havahduin siihen, että jos olisin ollut kotona siihen asti kun lapsi täyttää 3-vuotta, olisin edelleen. Ja koska toivoimme tällaista n. 3-vuoden ikäeroa lapsillemme, jäisin siis edelleen kotiin jolloin putkeksi tulisi vähintään 5-vuotta kotiäiteyttä kerrallaan. Huh, tiedän että ratkaisu toimii joillekin hienosti ja onnittelut siitä, mutta itse tiedän että en ehkä olisi ihan täysissä järjissäni tällä hetkellä jos näin olisi. Mies on samaa mieltä (hah) ja epäilemme että parisuhde olisi myös aika huonolla tolalla. Itse aloitin siis 4-päiväisellä viikolla kun lapsi oli 1.5v ja sai sen toivotun hoitopaikan. Mielelläni olisin ollut kotona kun poika olisi ollut n. kaksivuotias, mutta tammikuussa ei varmasti olisi ollut enää haluamaamme paikkaa missään tarjolla, joten toimimme näin ja hyvin meni. Olemme siitä onnekkaita että molemmilla on joustavat työt, joten edelleenkin teemme niin että mies hakee aina pojan vähän aikaisemmin hoidosta ja jatkaa töitä kun minä tulen kotiin.

Oli nyt taas ihan turhaa tajunnanvirtaa tuo äskeinen, reflektoin siinä vaan omia ratkaisujani. Tämähän on sellainen aihe että kirvoittaa aina erittäin karvaita ja pisteliäitä kommentteja vauvapalstoilla, enkä sellaiseen keskusteluun halua lähteä. Uskon ja toivon että kukin äiti ja perhe tekee ratkaisut mitkä kokevat toimiviksi tietysti ensisijaisesti lapsen, mutta myös koko perheen jaksamisen kannalta.

Vähän jännittääkin jäädä taas kotiin tässä välissä, noin 1v 7kk työelämäpyrähdyksen jälkeen. Siis superihanaa toisaalta ja toisaalta tiedän että tulen kaipaan myös erilaisia älyllisiä haasteita kuin mitä pikkuruiset kotona tarjoavat sekä enemmän aikuista seuraa. Olen aina ollut huono raahautumaan erilaisiin mammakerhoihin, joten ehkä tällä kertaa täytyy ottaa itseäni enemmän niskasta kiinni etten jämähdä kotinurkkiin. Veikkaisin että uuden tulokkaan kanssa olen taas sen 1,5 vuotta kotona riippuen minkälainen hoitopaikka saadaan ja kenties sitten on aika keskutella jäisikö mies hoitamaan vaikka puoleksi vuodeksi lasta kotiin..