Bongattuja pieniä onnen hetkiä

Sitä aina valittaa niin paljon kaikesta, etenkin raskaus- ja vauva-aikana, joten ajattelin postata muistiin itseänikin varten yhden satunnaisen onnen hetken. Joka päivähän niitä tulee, pitää vaan osata bongata ne :)

Eilen ajettiin kauppaan, poika takapenkillä, ja kuunneltiin laulua jota on mietitty tulevan pikkusiskon nimiäisjuhlaan, Hannele Huovin runoon perustuva, kaunis "Kun on oikein pieni. Kolmevuotias totesi että "kuunnellaan pikkusiskon laulu uudelleen". Sitten se lauloi mukana, hennolla äänellä aina kun muisti sanat ".. kun on oikein pieni, voi lentää linnun untuvalla.. kun on oikein pieni."

Kyllä mulla oli vähän tippa linssissä ja mieskin näytti melkeinpä herkistyneeltä. Mun niin rakkaat tyypit (joista yksi vielä mahassa), onnekas ja kiitollinen olo.

Kaksi versus yksi?

Yleensä vanhemmat joilla on jo kaksi tai useampi lapsi, nauravat rämäkästi väitteelle että siinä samallahan se toinen lapsi menee kuin toinenkin. Olen kuullut useista eri lähteistä, että tulee järkytyksenä miten omaa aikaa ei toisen lapsen jälkeen ole enää ollenkaan.. ja että kaksi ei todellakaan ole sama kuin yksi. Sen verran sitä on toitotettu, että uskon sen.

Toisaalta suurempi elämänmuutos oli kuitenkin sen esikoisen saamisen kanssa. Silloinhan sitä oli vapaa tulemaan ja menemään, matkustamaan ja riekkumaan melkein miten halusi. Esikoisen jälkeen prioriteetit menivät uusiksi, esimerkiksi vaikea muistaa milloin olisin viimeksi ollut humalassa tai baarissa valomerkkiin asti. Tosin voin rehellisesti sanoa että en sitä pätkääkään kaipaakaan. (Pari isoa lasillista hyvää punaviiniä kaipaan toki, tai pientä kuohuviinihiprakkaa tyttöjen kanssa). Samoin fine dining on jäänyt minimiin tai liikuntaharrastukset ajanpuutteen vuoksi. (Vinkki vitonen että paras liikuntaharrastus mulla on kyllä lenkkeily, koska sen voi tehdä milloin vain eikä vie paljoa aikaa ellei ole himokuntoinen..)

Sellaista mä olen miettinyt, että silloin kun olin täysipäiväisesti kotona, olisin voinut harrastaa enemmän tai nähdä kavereita enemmän, mikäli esikoinen olisi ottanut myös tuttipulloa. Nyt kun on duunissa, ei tietenkään päivän päätteeksi voi eikä raaski mennä harrastamaan, muutenhan sitä ei näkisi lastaan ollenkaan. Eli toisaalta mietin asian niin, että sitten kun olen taas lasten kanssa himassa, voin nähdä kavereitakin enemmän.. Hmmm, nyt ehkä joku parin lapsen vanhempi voisi oikaista tämän harhakäsityksen.

Yksi iso asia mitä jään kaipaamaan toisen tultua, on ihan varmasti miehen, minun ja lapsen yhteiset päiväunet viikonlopulta. Se on aina päivän paras hetki, vetäytyä vierekkäin nukkumaan kunnon nokkaunet. Sen olen muilta vanhemmilta myös oppinut, että samanlainen unirytmi isomman ja pienemmän lapsen kanssa on utopiaa, joka EHKÄ toteutuu kerran puolessa vuodessa.

Olisi kiva kuulla muiden kokemuksia aiheesta..  Huomasin että blogia on lukenut 200 ihmistä kuussa, mutta kukaan ei kommentoi mitään :) Eipä se haittaa, selkeyttää tämä kirjoittelu omia ajatuksia näinkin mutta kivahan se olisi kuulla miten muilla.