Viime yönä poika heräsi pariin otteeseen, joista jälkimmäisen kerran jälkeen en saanut enää nukuttua pitkään aikaan. Valvoin väsyneenä vähän ennen viittä, kadehdin miestäni joka heräämisen jälkeen oli painunut umpiuneen ja sain yhtäkkiä vahvan fläsärin siitä mitä valvominen oli vauva-aikana. Yhtä helvettiä! Jouduin pahaan väsymys/unettomuuskierteeseen jatkuvan heräilyn seurauksena ja siitä seurasi kaikennäköistä unihalvausta (!) ja muuta kivaa. Tuli taas pelko ahteriin kun tajusin että sama homma on edessä taas kohta. Toivon ja rukoilen tietysti hyväunista vauvaa mutten oikeasti usko siihen yhtään. Mutta siihen uskon että tällä kertaa pidetään myös pulloruokintaa yllä, että jos pahalta näyttää joskus mies voisi ottaa yövuoron ja mulle korvatulpat...
Tämän viikon jälkeen mulla on töissä jäljellä arkipäiviä vain 17. Se alkaa jo näkyä. Olen paahtanut ihan normaalisti töissä, tavannut asiakkaita ja vääntänyt tarjouksia, mutta nyt tekisi mieli jo alkaa keskittyä tulevaan perheenlisäykseen. Rauhoittua ja lukea hyvää kirjaa, ostaa jotain vauvakamoja, levätä. Tunne on tavallaan ristiriitainen, koska itseni tuntien tiedän että tulen myös ikävöimään toimistohärdelliä ja työkavereita, sekä mökkihöperöidyn kotona noin kuukaudessa. Mutta nyt mieli kääntyy jo siihen minkälaista vauva-arki tulee olemaan ja tuntuu oudolta aloittaa projekteja joita en tule saattamaan päätökseen.
Mutta vielä siis 17+1 ennen fanfaareja ja kakkua (?).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti